Syksyn jännittävin käänne

Siitä on kohta kaksi vuotta, kun kaivoin vanhan yrittäjätunnukseni naftaliinista. Silloin päällimmäinen tarkoitukseni oli julkaista esikoisrunoteokseni. Olin toki pyöritellyt mielessäni ajatusta, että ehkä Aihia Kustannus voisi joku päivä julkaista myös jonkun toisen ihmisen kirjoittaman kirjan. Tänä syksynä se päivä vihdoin koittaa! Olen hyvin iloinen, mutta myös äärimmäisen kiitollinen saadessani olla mukana tämän kirjan synnyttämisessä.

Ajattele, ettet voisi puheella ilmaista itseäsi, että kielesi olisi kirjoitetut sanat ja lauseet.  Oskari Manninen on poikkeuksellinen mies, nyt jo 31-vuotias. Oskari oppi lukemaan ja kirjoittamaan hyvin nuorena ja ilmaisi itseään siitä lähtien kirjoittamalla. Hän on autistinen mies, jolla on myös dyspraksia eli motoristen toimintojen häiriö. Oskari kirjoitti tuntojaan autismista ja erilaisuudesta runoiksi 6–10-vuotiaana ja niitä kertyi paljon. Enää Oskari ei kirjoita runoja. Yhteiskuntamme petti hänet, kun tukitoimet romahtivat aikuisiän kynnyksellä ja laitostuminen kyseenalaisine hoitokeinoineen traumatisoi Oskarin.

Sain luettavakseni Oskarin runoja viime keväänä ja ne koskettivat minua syvästi. Kuinka onkaan mahdollista, että 6-10 vuotta vanha lapsi ilmaisee tunteitaan näin kypsästi ja tarkasti? Minusta Oskarin ajatukset ansaitsivat laajemman lukijakunnan ja niimpä sovimme kirjan julkaisemisesta hänen edunvalvojansa kanssa. Kirjan runot kertovat yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta, ystävyydestä ja erilaisuudesta. Siitä, miltä tuntuu, kun ei voi puhua eikä toimia kuten muut.

Kirja tarvitsi myös kuvittajan. Koitto Körkkö on 11-vuotias ja myös hyvin erityislaatuinen liminkalainen poika. Hän on visuaalisesti erittäin taitava ja on nuoresta iästä huolimatta pitänyt oman näyttelynkin Limingan kirjastossa. Koitto maalaa ja muovailee uskomattoman tarkkoja teoksia. Sovin kirjan kuvittamisesta hänen vanhempiensa kanssa ja heidän mielestään projekti oli hyvä haaste nuorelle miehelle.

Työtä oli paljon ja myös runsaasti uusien asioiden opettelua. Kiitos kärsivällisyydestänne kirjailija, kuvittaja, taittaja ja perheeni. Ja iso kiitos Kirjailijaliitolle, joka jakaa auliisti tietoa kustannussopimuksen teosta. Suurin työ on nyt takana ja saan suunnitella julkistamistilaisuutta ja tulevia Jyväskylän kirjamessuja. Tervetuloa moikkaamaan osastolle B365!

-Mette Toikkanen-

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjä